Vuonna 1987 Etelä-Intiassa asuva saksalainen klaretialainen (katolilainen) pappi luki sanomalehdestä lapsimurhista ja järkyttyneenä tästä päätti, että asialle pitää HETI tehdä jotain. Hän perusti Mercy Home -nimisen orpokodin pelastamaan vauvat kuolemasta ja valistamaan ihmisiä tyttölasten asemasta.
Nyt orpokotia johtaa Isä Anthony, joka vastaa myös alueen naisten ja lasten hyvinvoinnista. Onkin tavallista, että paikalliset tulevat ongelmineen Isän luokse. Kun tapasin tämän vähän yli kolmikymppisen miehen, opin, ettei yöunille juuri ole aikaa kun jokunen tunti, sillä tälläinen vastuu vie paljon aikaa. En tiedä, miten itse ikinä jaksaisin tuollaista työsarkaa.
Orpokodilla asuu noin 18-25 vauvan lisäksi myös tusina hylättyjä vanhuksia ja vammaisia, jotka on pelastettu kadulta kuolemasta. Työntekijät olivat 17-20-vuotiaita tyttöjä, joita on 12 tunnin vuoroissa yleensä 4-6. Periaatteessa jokaisella tytöllä on vastuullaan noin kuusi vauvaa. Käytännössä he hoitavat yhdessä lapset “osasto” kerrallaan: syötöt, vaipanvaihdot, pesut ja nukutukset. Aikaa ei ole leikittelyyn sen kummemmin. Hiljaisemmat vauvat saavat olla omissa oloissaan lähes koko päivän, paitsi ruokailut ja vaipan vaihdot. Tyttöjä ei voi asiasta syyttää, he tekevät kaikkensa koko ajan. Käsipareja on vain liian vähän.
Vauvat asuvat orpokodissa yleensä ainakin puolivuotiaaksi, minkä jälkeen he lähtevät joko adoptoitavaksi tai erikoishoitoon (huuli-suulakihalkioleikkaukseen, kehitysvammakotiin tms.) Adoptioita seurataan resurssien mukaan ja toisinaan lapsi otetaan takaisin orpokotiin ja annettiin uuteen kotiin jos alkuperäisen adoptiokodin oloj ei katsota riittävän hyviksi.
Nyt tilanne orpokodilla on hieman helpottanut kun Madurain klaretialaiset nunnat ovat sopineet pitävänsä orpokodilla aina kolme nunnaa, joista ainakin yksi on sairaanhoitajakoulutuksen saanut. Lisäkädet ovat tarpeen, sillä hoitajatyttöjen vaihtuvuus on suuri. Puolen vuorokauden työtunnit ja raskas työ ovat monesti liikaa vielä nuorille naimattomille tytöille, joilla ei ole omia lapsia.
En kyllä moiti heitä en usko, että jaksaisin hoitaa esim. kuutta keskosta yksin 12 tunnin työvuorossa seitsemän päivää viikossa. Ymmärtääkseni orpokodin varat eivät riitä palkkaamaan riittävästi työvoimaa, että työvuorot saisi jaettua kolmeen ja siten lyhentää vuoroa 8 tuntiin. Lisäksi orpokoti on keskellä ei mitään, jossa ei tytöille ole työvuoron jälkeen mitään virikkeitä. Nämä kaikki ovat haasteita, joihin yritetään löytää jotain ratkaisuita.
Tällä hetkellä lisäksi murhetta tuottaa orpokodilla asuvat terminaalivaiheessa olevat vanhukset, joiden asumus on aivan hirveässä kunnossa. Heille pitäisi saada inhimilliset olot viimeisiin hetkiinsä. Ohessa linkki lisätietoihin (englanniksi): http://www.reliefprojects.org/projects.html