23.11.2008 TAPAAMINEN RELIEF PROJECTS INDIAN (=Hopereach) KANSSA
Käynti orpokodilla oli kannustava. Kestovaipat ovat käytössä sekä vaipanvaihtopiste. Käsien pesu vaipanvaihdon jälkeen sujuu niin, että lapsi laitetaan tyhjään kehtoon pesupaikan viereen, ettei putoa alustalta lattialle. Käsien pesu kuulemma saattaa joskus unohtua, mutta kaksi vapaaehtoista saksalaista tyttöä, jotka ovat 3 kk orpokodilla ovat asiasta muistuttamassa.
Orpokodilla on tällä hetkellä 37 vauvaa! Heistä jo 18 odottaa adoptiota, mutta viranomaiset eivät kirjoita papereita odotellessaan korruptiorahaa. Relief Projects yrittää selvittää, jos on keinoja nopeuttaa prosessia, sillä työntekijät hukkuvat lapsiin! Ongelmana on vain se, että jos nyt joku valtion virkamies loukkaantuu, se saattaa vaikeuttaa entisestään tulevia adoptioita. Odotan uutisia.
Lisähaasteita tuo myös monsuuni. Pyykkejä ei voi kuivata ulkona ja sisällä on todella vähän tilaa. Siksi toiveena olisi jonkinlainen katos pyykinkuivaustelineiden päälle. Tämän lisäksi keskustelussa oli keskoshoitoyksikkö (ICU), johon ovat rahat tulossa Hylättyjen Vauvojen Orpokodin Tukiyhdistykseltä.
Pitkään toiveena ollutta ambulanssia on ajateltu yhteishankintana keskoshoitoyksikön kanssa, sillä se helpottaisi hurjasti Isä Anthonyn työtaakkaa. Hänen sydänkohtauksen syyksi nimittäin diagnosoitiin liian vähäinen uni. Hän kun kuskaa keskellä yötä vauvoja hoitajineen yli tunnin päässä sijaitsevaan sairaalaan ja saa toisinaan vain muutaman tunnin yöunia. Ambulanssin mukana tulisi siihen kuljettaja, jolloin Isä Anthony saisi yöllä levättyä.
Hopereach on aloittanut keskustelut Chennaissa sijaitsevan Fenix-yrityksen kanssa.
17.11.2008 UUSIA KUVIA!
Jesse ja Susanna palasivat orpokodilta loppuviikosta ja ovat saaneet kuvat jo nettiin. Ohessa linkki.
http://www.reliefprojects.org/Gallery/Mercy%20Home%20Nov%2008/mercy_home_08.html
Meillä on torstaina tapaaminen, joilloin kuulen lisää. Silloin myös käydään läpi rahanluovutusriitit yms. tärkeät asiat.
15.11.2008 KESKOSKEHTOKERÄYS
HYLÄTTYJEN VAUVOJEN ORPOKODIN TUKIYHDISTYKSEN KERÄYS TUOTTI 6686,70 euroa!
KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!
T:mi Terhi Suokas
10.11.2008 HOPEREACH KÄYMÄSSÄ ORPOKODILLA
Hopereachin Jesse ja Susanna lähtivät sunnuntai-iltana yöjunalla Maduraihin viettämään orpokodin henkilökunnan laajennoksen valmistujaisia. Samalla reissulla he keskustelevat Tukiyhdistyksen lahjoittaman ICU:n (Intensive Care Unit) hankinnasta ja loppujen Vaaka ry:n lahjoittamien varojen käytöstä. He myös arvioivat miten kestovaippojen käyttö on sujunut ja yleensäkin hygieniakulttuuri kehittynyt. On myös kiinnostavaa tietää miten paljon kesällä hankittu keskoslämmitin ja valohoitolamppu ovat olleet käytössä.
Raportin heti kun tapaan tiimiläiset. Toivottavasti jo viikon lopulla.
1.11.2008 MERCY HOME PANKKITILIN VARAT SIIRRETTY TUKIYHDISTYKSELLE
Siirsin tänään tilillä olevat 1034,12 euroa Hylättyjen Vauvojen Orpokodin Tukiyhdistyksen tilille (omalta tililtäni ei voi siirtää varoja muihin kun EU-maihin). Jos haluat vielä osallistua lahjoituksiin, otathan yhteyttä sähköpostitse tukiyhdistykseen osoitteessa: tukiyhdistys.etelasuomi@gmail.com
Kiitos kaikille osallistuneille!
20.12.2008 MERCY HOME TILIN SALDO JA TILIN LOPETUS LOKAKUUN LOPUSSA!
20.10.2008 Mennessä Mercy Home -tilille on kertynyt yhteensä 2235.18 euroa!
Siitä on käytetty jo varoja vaippaharsoihin, pyyhkeisiin, alusvaatteisiin, pesukoneeseen ja keskosten lämmittimeen. Tilillä on vielä 1034 euroa! Niistä suurin osa on tullut yksityislahjoituksina pieninä ja vähän isompina puroina sekä esim. 391 euroa YSV-foorumista (lorukortit ja kirppistä), 290 euroa orpofanteista (pehmoleluja) sekä 43 euroa Kestovaippainfon myymistä lahjoitusvillavaipoista!
Siirrän rahat Orpokodin tukiyhdistyksen tilille ja lopetan Mercy Home -pankkitilin LOKAKUUN viimeinen päivä!
Orpokodin tukiyhdistyksen kautta on kuitenkin vielä mahdollista antaa lahjoituksia marraskuun 15. päivään saakka. Olethan yhteydessä Orpokodin tukiyhdistykseen osoitteessa: tukiyhdistys.etelasuomi (at) gmail.com
Tällä hetkellä rahaa tarvitaan keskoshoitoyksikköön, mobiiliklinikan perustamiseen ja vauvalan remonttiin, joten jokainen ropo tulee tarpeeseen. .
Kiitos kaikille osallistuneille!
12.10.2008 TUKIYHDISTYS MYY NYT HUUTONETISSÄKIN
http://www.huuto.net/fi/showfeedback.php3?fbuser=Orpokodintukiyhd
http://www.huuto.net/fi/showlist.php3?cat=%&seller=Orpokodintukiyhd&status=DN&odir=A
12.10.2008 ORPOKODIN TUKIYHDISTYS SAI RAHANKERÄYSLUVAN
Suomen päässä aktiiviset naiset ovat perustaneet Orpokodin tukiyhdistyksen. Hylättyjen vauvojen orpokodin tukiyhdistyksellä on nyt rahankeräyslupa Etelä-Suomen läänin alueella. Tavoitteena on rahoittaa keräysvaroilla tehohoitoyksikön tuotteita ja tavoitteena on 3500 euroa marraskuun loppuun mennessä. Etelä-Suomen läänin alueella asuvat voivat kysellä lisätietoja ja pankkiyhteyttä sähköpostitse osoitteesta tukiyhdistys.etelasuomi (at) gmail.com
12.10.2008 VIIMEINEN KIRPPARIVIIKKO VALLILASSA STARTTAA 24.10!
Viimeinen kirppariviikko Vallilan makasiineilla starttaa 24.10.2008 alkaen samassa pöydässä 161. Myynnissä on äitiysvaatteita, kestovaippoja ja lastenvaatteita. Tuotto menee keskoshoitoyksikön hankintaa varten. Lisätietoja sivulla “Miten sinä voit auttaa” (uusilla sivustoilla kohta, Haluatko auttaa).
12.10.2008 HOPEREACH PERUSTI INTIALAISEN YHDISTYKSEN
Hopereach Missions, joiden kanssa teen jatkuvaa yhteistyötä orpokodin olojen kohentamiseksi, on intialaisten yhteistyöhenkilöiden kanssa perustanut Relief Projects - yhdistyksen.
Heidän internet-sivuillaan on hyvin tarinaa orpokodilta: http://www.reliefprojects.org/index.html
Tässä viime käynnistämme: http://www.reliefprojects.org/Mercy_Home_training.htm
Pesukoneesta (tililleni lahjoitetuista varoista), vauvan lämmittimestä (yksityinen Suomalainen lahjoittaja) sekä Vaakan ja Kestovaippainfon lahjoittamista tavaroista: http://www.reliefprojects.org/latest_news.html
19.9.2008 ITSEPALVELUKIRPPIS VALLILASSA JATKAA VIELÄ 25.9 SAAKKA
Toisen kirppariviikon tulos oli 305,40 euroa. Koska lahjoituksia on tullut paljon, pöytä nro 161 on varattuna vielä viidennen kirppariviikon 25.9.2009 saakka. Kaikki innokkaat tuotteita ostamaan. Kirpputoritavaroita myydään myös netissä osoitteessa: http://picasaweb.google.com/orpokodintukiyhdistys
Tuotto menee puhtaana orpokodin tehohoitoyksikön rahoittamiseen.
19.9.2008 ORPOKODIN TUKIYHDISTYS PERUSTETTU SUOMESSA
Suomen päässä aktiiviset naiset ovat perustaneet Orpokodin tukiyhdistyksen ja sille on sähköpostiosoite: orpokodintukiyhdistys (at) gmail.com Rahankeräyslupahakemus on jo jätetty. Ja lupaa odotellaan.
19.9.2008 HOPEREACH MENOSSA ORPOKODILLE LÄHIAIKOINA
Odotan raporttia vaippojen ja kuorien käytöstä, hygieniasta ja esim. keskosmekkojen koosta. Sillä vielä tarvitaan erikoispikkuisia vaatteita kun vajaa puolet orpokodin yleensä 24-30 vauvasta on niitä kilon-puolentoista “luurankoja”. Käynti on viivästynyt sairastumisten takia. Odotan uutisia lomani jälkeen.
26.8.2008 UUDET VALOKUVAT KUVABOXISSA
Seuraa linkkiä: http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2a4xn+minna-mercy-home-8-08.html
20.8.2008 TOINEN KÄYNTINI ORPOKODILLA (16-17.8)
Lähdin matkaan sillä ajatuksella, että kestovaipat ovat käytössä, samoin kaikki uudet vaatteet ja lelut. Saavuttuamme orpokodille lauantaina lounasaikaan piipahdimme heti vauvalaan. Näky pysähdytti. Lapset makasivat lattialla ison lakanan päällä uusilla froteemuovialustoilla VANHOISSA nenäliinavaipoissa. Osa vauvoista oli kierähtänyt lakanalle ja lakanat olivat läikykkäät pisuista ja pukluista.. Suuri osa vaatteista oli paremmat päivät nähneitä. Lakanat olivat uusia, mutta pesujen jälkeen aivan haalistuneita. Ne ovat vain vajaa 5 kk vanhoja! Voi järkytys!
Aikamme asioita päiviteltyämme lähdimme selvittämään, että mitä ihmettä oli tapahtunut. Miksi edelleen käytettiin nenäliinavaippoja ja miksei uusi pesukonekaan ollut käytössä.
Vastaukset saimme kun sairaalassa vauvan kanssa kymmenen päivää viettänyt nunna Maria sekä pappisseminaarissa ollut orpokodin johtaja, Isä Anthony, saapuivat takaisin orpokodille. Pidimme palaverin, johon osallistuivat minä, mieheni Arnold, Jesse ja Susanna (Hopereach), Isä Anthony sekä kolme vauvalaa pyörittävää nunnaa.
1. Pesukonetta ei ole vielä kytketty, sillä he odottavat toista sähkökytkentää pesuhuoneeseen. Nyt he kytkevät uutta ja vanhaa konetta vuorotellen. Heillä oli myös ollut pieniä ongelmia uuden koneen kanssa ja huoltaja oli käynyt vielä koneen korjaamassa ja opastamassa käytön uudelleen. Nunna Maria ei halunnut, että tytöt käyttävät uutta konetta, jotteivat he riko sitä, joten käyttö odotti hänen paluutaan sairaalareissulta.
2. Uudet vaipat eivät olleet käytössä, sillä pesupähkinäneste saapui sinä aikana kun Maria oli sairaalassa.
3. Kaikkia uusia vaatteita ei oltu otettu vielä kaikkia käyttöön, sillä Maria halusi säästää osan tulevaisuuden varalle. Eihän sitä tiedä, miten kauan ihmiset jaksavat heitä auttaa. Lisäksi bodeja ei haluttu käyttää, sillä kun käytössä on “nenäliinavaipat”, tulevat pisut suoraan vaatteille.
Palaverissa keskustelimme siitä, että uusiin vaippoihin siirtyminen olisi tärkeää siksi, että sillä saataisin hygieniatasoa parannettua. Se, että nenäliinavaippojen takia moni pissii ja kakkaa vaatteensa, lakanat, aluset, lattiat ja työntekijöiden vaatteet ei sovi laitokseen. Nytkin isommat lapset lurittivat kontatessaan lattiat ja sitten toinen konttasi siitä päältä tai joku työntekijä käveli pissan yli!
Asia meni läpi, mutta huolena oli ihottuma. Jos tytöt eivät vaihda vaippoja tarpeeksi usein, he saattavat luopua niiden käytöstä vedoten ihottumaan. Mikä tahansa vaippa, jota ei vaihdeta riittävän usein hautoo. Jesse ja Susanna ovat kasvattaneet useimmat lapsensa tropiikissa ja sanoivat, että nämä kuoret ovat mainioita, eivätkä liian hiostavia ollenkaan, mutta todella, vaipat pitää vaihtaa. Tätä Maria lupasi teroittaa tytöille. Heillä vain oli tälläkin hetkellä tyttöpula, sillä työ on liian rankkaa ja varsinkin vaipan vaihto koetaan inhottavaksi. Mietimme, miten siitä saisi tytöille helpompaa ja miellyttävämpää.
Sanoista tekohin. Palaverin jälkeen lähdin mieheni, Jessen ja Susannan kanssa asettamaan vaipanvaihtopöytää! Siirsimme vapaan kirjoituspöydän vauvalassa erään kraanan viereen ja laitoimme sen päälle vaipanvaihtoalustan. Asetimme pöydälle myös märkää pumpulia, jolla on tapana pyyhkiä pienten pyllyt puhtaiksi.
Pöydän välittömään läheisyyteen laitoimme koreihin (ei ollut hyllyjä) uudet vaippakuoret kokojen mukaan sekä sisävaipat. Haimme myös erikokoisia puhtaita vaatteita, jotta kaikki vaipanvaihtoon tarvittava olisi hyvin käden ulottuvilla. Sitten vielä roskis pumpulitukoille ja pyykkikori likaiselle pyykille ja eikun vaipanvaihtola pyörimään.
Yksi meistä haki nenäliinapeppuja, minä vaihdon vaippoja ja puhtaat, uudet vaatteet ja kolmas pisti pesuun kaikki pisulakanat pedeistä ja pyyhki patjat desinfiointiaineella.sekä laittoi uudet puhtaat lakanat.
Pian tytöt kiinnostuivat tekemisistämme ja näytin kaikille uuden “vaipanvaihtoprosessin”. He olivat innoissaan ja vaikka Isä Anthony oli ollut huolissaan, että miten kylistä köyhistä oloista tulleet kouluttamattomat tytöt oppivat uudet vaipat, he suoriutuivat upeasti! Käsien pesu vaipan vaihdon jälkeen tahtoi unohtua, mutta vielä meitä oli siinä muistuttamassa.
Orpokodilla oli käymässä espanjalaisia “turisteja” (erään Espanjassa vuosia asuneen intialaisen isä Gasparin tuttuja), jotka jäivät vielä kymmeneksi päiväksi. He lupasivat pitää uutta rutiinia yllä. Samaa lupasi nunna Maria, joka oli niin pahoillaan, että olimme joutuneet aluksi pettymään.
Jesse ja Susanna ovat menossa orpokodille kuun lopussa. Silloin kuulen missä mennään.
13.8.2008 LÄHDEN ORPOKODILLE VIIKONLOPPUNA (16-17.8)
Saimme varattua liput yöjunaan, joka lähtee Chennaista klo 23 perjantaina. Mukana matkassa mieheni lisäksi Hopereachin Jesse ja Susanna.
Pakattuna on jo useampia matkalaukullisia Vaakan keräämiä vauvatarvikkeita, Kestovaippainfon kestovaippaohjeet, yksityisten henkilöiden lähettämiä vauvatarvikkeita sekä joitakin omia hankintoja. Mukaan lähtee mm.22 lakanaa, joihin ostin kankaat viime viikolla ja teetätin eräällä tuntemallani köyhällä ompelijalla.
Matkan tarkoituksena on tietenkin viedä loput vauvatarvikkeet, mutta myös “tarkastaa”, että orpokodin väki käyttää ja huoltaa lahjoitettuja tavaroita oikein. Käynnin aikana kartoitan myös mahdolliset lisätarpeet.
Lähdemme kotimatkalle sunnuntai-iltana ja saavumme takaisin Chennaihin maanantaiaamuna. Yritän ladata matkan kuvat mahdollisimman nopeasti kuvaboxiin.
29.7.2008 UPEITA KUVIA ORPOKODILTA!
Sain juuri Hopereachiltä heidän viimereissunsa kuvat. He veivät mennessään Vaaka ry:n toisen tavarakuorman, joka pullisteli kestovaippoja ja .kestovaippakuoria (suurin osa Kestovaippa infon saldoa), vaatteita, jopa keskosille erikseen tehtyjä minivaatteita, pulloja ja leluja. Kuvista näkyy, että osa vaatteista ja sisävaipoista on jo otettu käyttöön. Ulkokuoria ei vielä käytetä, sillä oikea pesuaine ei ole vielä saapunut. Se lähtee orpokodille tehtaalta huomenna.
NUNNAT OVAT SAAPUNEET kesäkuussa ja saaneet upeita muutoksia aikaan! Hygieniaa on jo nyt parannettu siinä määrin, ettei tällä käynnillä yhdelläkään vauvalla ollut ripulia! Onessa myös muita muutoksia:
* Jokaiselle vauvalla on oma hoitaja. Yhdellä hoitajalla on noin kuusi vauvaa.
Kokeneimmat tytöt hoitavat (aamu/yö) vuoroissa kaikkein hauraimpia. Näin
jokainen oppii tuntemaan “omat” vauvansa.
* Jokaisella vauvalla on oma korinsa, jossa on hänen omat vaatteensa ja vaippansa.
* Vaatteet kuivataan NARUILLA, eikä enää katolle levitettynä.
* Nunnat ovat järjestelleet paikkoja ja poistaneet monia jo käyttökelvottomia vaatteita yms
Yksi nunnista on myös sairaanhoitaja, joten nyt seuraava tavoite on avata klinikka orpokodille auttamaan lähiseutujen köyhiä raskaana olevia äitejä. Luulen, että siihen menee Vaaka - rahoituksesta ainakin osa!
Ymmärsin, että nunnat ovat sitoutuneet auttamaan orpokotia ainakin tulevat viisi vuotta! Linkit kuviin Valokuvia-sivulta!
15.7.2008 TILIN SALDO
Mercy Home -tilillä oli tänään 1311,18 euroa, joista maksoin ensimmäiset hankinnat (alushousut, harsot, pyyhkeet) 80,60 euroa sekä alla mainitut. Tilille jäi vielä 110,12 euroa jäljelle! Katson tarvitaanko sitä tehohoitoyksikköä varten (ICU = Intensive Care Unit) vai onko vielä tarvetta esim. vaatteille yms.
15.7.2008 LÄMMITIN, PESUKONE JA KAAPIT
Iloksenne voin kertoa, että yksityiselle Mercy Home - tililleni saapuneilla rahoilla on hankittu seuraavaa:
* Resuscitation warmer - RW100 eli keskosten lämmitin. Hinta 33 000 rupiaa eli 486,52 euroa.
* Pesukone ja vaatekaappeja. Yhteensä 43 000 rupiaa eli 633,94 euroa
Lämmittimen kuitti minulla on jo, mutten ole vielä saanut siitä valokuvaa, jotta voisin laittaa sen esille. Pesukoneen ja vaatekaappien kuitit saan tod. näk. lauantaina, joten sitten voin päivittää kaikki kuitit tänne.
Lämmitin on jo toimitettu, asennettu ja henkilöstö koulutettu sen käyttöön. Pesukone on toimitettu ja asennettu sekä käyttö opastettu. Se odottaa vain oikeaa pesuainetta, joka toimitetaan lähiaikoina (lahjoitus, josta kirjoitin aiemmin). Lämmittimen mukana hankin Hopereachin avustuksella valohoitolampun, jonka sponsorointi hoituu todennäköisesti Vaaka ry:n rahalahjoituksista.
Yllä olevat hankinnat on orpokoti itse nimennyt tärkeimmiksi tarpeikseen. Seuraavaksi keskityn keskosten ensiapuyksikön tarpeiden rahoituksen järjestämiseen (ICU). Lisää tarpeista Hopereach Mission sivuilla.
30.6.2008 PYYKINPESUNESTELAHJOITUS
Uutena tietona kerrottakoon, että keskustellessani tänään pesuainelahjoittajan kanssa puhelimessa, hän lupasi huolehtia myös kuljetuskustannuksista. Hän sanoi orpokodin olevan noin 4 tunnin ajomatkan päässä, joten kulut jäävät aika vähäisiksi. JIPPIII!
27.6.2008 PYYKINPESUAINELAHJOITUS
Sain lahjoituksena 60 litraa nestemäistä pyykinpesuainetta, jonka pitäisi riittää orpokodille vuodeksi.. Maksettavaksi jää vain matkakulut, joiden ei pitäisi olla mittavat. Pesuaine on pesupähkinöistä tehtyä liuosta eli 100% ekologinen tuote.
Lahjoitusvaroista on käytettävissä 1196,18 euroa! Sillä olemme Hopereachin kanssa hankkimassa pesukonetta huoltosopimuksella sekä vauvan lämmitintä. Pikkuiset keskoskokoiset vauvat eivät pysty pitämään itseään lämpiminä vällyjen määrästä huolimatta, sillä heidän kehonsa ei tuota tarpeeksi lämpöä ja tämän takia monia vielä menetetään. Siksi hankinta meni kuivaajasta kirkkaasti ohi.
Menemme aamulla katsomaan yritystä, joka myy lämmittimiä ja he ovat tehneet edullisen tarjouksen, johon sisältyy myös kuljetus. Kirjoitan sitten lisää kun ostot ovat varmistuneet! Kuvia joutunee vielä hetken odottelemaan, sillä Intia on Intia ja asioilla on tapana kestää….
11.6.2008 LAHJOITUSVAROJEN KÄYTTÖ
Olen saanut joitain kyseluitä tilinumerosta ja markkinointimateriaalista. Minulla ei itselläni ole järjestöä’, jolla olis rahankeräyslupa, joten en ymmärtääkseni voi mainostaa tilinumeroani netissä tai missään muussakaan materiaalissa. Jos olen oikein ymmärtänyt, Suomessa ei saa kerätä rahaa, mutta jokainen voi omasta vapaasta tahdostaan rahaa lahjoittaa. Siksi olen pyytänyt halukkaita laittamaan minulle sähköpostia osoitteeseen : minnatje at)hotmail.com
Mercy Home . tililleni kertyneet varat ovat menossa tällä hetkellä pesukoneen hankintaan ja ylijäämät keskoskaappia varten (jos ylijäämää tulee)
11.6.2008 KESTOVAIPPAINFON LOPULLINEN KUORITILANNE
Kestovaippainfolaiset polkaisivat projektin käyntiin orpokodin vaippakuorien keräämiseksi ja he ovat saaneet uskomatonta tulosta aikaan!
P=109, nb=120, S=40, M=9 => uudet kuoret yhteensä 278 UUTTA KUORTA!
+ avovaipat 26 kpl = 304 PUL-OMPELUSTA!
+ osto-/käytetyt kuoret 16 kpl = 320
+ muut (3 flanellitaittoa, 10 flanellettea + 4 keskosmekkoa = 335.
Tämän lisäksi “muut infolaiset” ovat lähettäneet omatoimisesti kuoria ja muuta vaippamateriaalia, + keräyskuoret, eli orpokoti tulee saamaan noin 400 kuorta.
Oikein kovaääniset APLODIT kaikille osallistuneille! Olette te kyllä uskomattomia lyylejä, jotten paremmin sanoisi! KIITÄN jo nyt ja laitan sitten käyttökuvia elokuun visiitin jälkeen!
8.6.2008 TILIN TÄMÄNHETKINEN SALDO
Tällä hetkellä Mercy Home-tilillä on projektia varten käytössä 514,18 euroa! Kiitos kaikille lahjoittaneille. Vielä ehtii mukaan, jos ketä kiinnostaa, sillä odottelen edelleen orpokodin ja Hopereachin selvitystä hankittavasta pesukoneesta. Ensimmäinen, jonka näin, oli tavallinen pesukone ja ymmärsin, että he tarvitsevat laitoskoneen.
Selvittelen myös pesuaineita tällä hetkellä, sillä Suomen ihanat-jaksavat-empaattiset-mahtavat Kestovaippainfolaiset ovat valmistaneet yli 200 vaippakuorta orpokodille! Ja niitä ei voi pestä ihan millä tahansa aineella. Pesuainepakkauksissa vaan ei täällä ole tuoteselostuksia, joten homma onkin aika haastavaa. Olen myös selvittämässä mahdollisuutta käyttää pesupähkinöitä, sillä ne olisivat ympäristöystävällisempi ratkaisu. Ilmoittelen kun asia selviää, sillä haluan hankkia pesuaineet myös useammalle vuodelle koneen mukana.
19.4.2008 ENSIMMÄINEN OSTOSRETKI LAHJOITUSRAHOILLA!
Kävin ostoksilla jo tähän mennessä saapuneilla lahjoitusrahoilla (ks. kuvia kohdasta “Hankinnat” (uusilla sivuilla kohdassa Kiitos!).
Ostin
- 100 kpl S-koon sideharsoja. Värit: vaaleanpunainen, -sininen, -keltainen ja mintunvihreä = 2600 rupiaa
- 30 kpl alushousuja = 652 rupiaa
- 10 kpl pyyhkeitä (60 x 120 cm) = 1800 rupiaa
Yhteensä maksoivat 5052 eli 80.60 euroa! Muuntimena käytän: http://www.ratesfx.com/rates/rate-converter.fi.html
Kiitos kaikille lahjoittaneille! Mercy Home-tilillä on nyt +209,18 EUR (viimeinen kirjautunut pano 16.4.08)! Näitä ja tulevia lahjoituksia säästän pesämunaksi pesukoneen ja kuivaajan hankintaa varten. Käynnissä on jo hyvän koneen etsintä orpokodin vetäjien toimesta Madurain alueella, jottei tulisi kuljetuskustannuksia ja asennus kuuluisi hintaan. Kun saan tarkemmat tiedot, päivitän tänne lisää.
Jos näyttää siltä, että orpokoti tarvitsee enemmän pyyhkeitä yms. tuotteita, jotka eivät kuulu Vaaka ry:n keräyksen piiriin, hankin niitä vielä lisää. Muussa tapauksessa jään odottamaan Vaaka ry:n ja Kestovaippainfolaisten lastia (vaatteita, kestovaippoja, vaipanvaihtoalusia, leluja, mobileja ja tuttipulloja), joka saapuu heinä- ja elokuun aluissa sukulaisteni matkatavaroissa!
Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille osallistuneille!
T: Minna